Helsingin olympialaisista jo 70 vuotta – uusi kartta johdattaa menneen ajan kisatunnelmaan
Helsingin olympialaisista 1952 tulee heinäkuussa kuluneeksi 70 vuotta. Tapio Karttakeskuksen vasta julkaistulla kartalla esitellään kaikki kisojen merkittävät tapahtumapaikat: niin suorituspaikat kuin majoitukseen, harjoitteluun ja yleisön viihdyttämiseen liittyvät kohteetkin.
Olympialaisten järjestäminen 70 vuotta sitten oli sotakorvauksista juuri selvinneelle Suomelle valtava ponnistus, mutta toisaalta myös ylpeyden aihe. Eri lajien suorituspaikkoja ja muita kisojen tapahtumapaikkoja rakennettiin sekä eri puolille Helsinkiä että pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin. Monet paikoista ovat edelleen olemassa – joko urheilukäytössä tai muussa toiminnassa.
Helsingin olympialaiset 1952 koostuu vanhoista 1950-luvun kartoista, joille on merkitty lähes sata olympialaisiin liittyvää kohdetta. Kaikkien kohteiden rakentamisesta, olympialaisten aikaisesta käytöstä ja nykytilasta on kerrottu karttojen seliteteksteissä nostalgisten valokuvien kera. Lisäksi kartoille on kuvattu symbolein olympiavieraita palvelleita paikkoja kioskeista ruokapaikkoina toimineisiin kouluihin. Helsingin matkailijakartan olympiapainoksen lisäksi karttatuotteessa on olympiavuonna julkaistu koko Suomen Maanteiden yleiskartta Helsingin ulkopuolisine tapahtumapaikkoineen ja Pallastunturilta Helsinkiin kulkeneen soihtuviestin reitteineen. Helsingin lähiympäristön ja Hämeenlinnan olympiakohteet on merkitty omille kartoilleen.
Julkaisun on toimittanut kartografi ja tietokirjailija Jussi Iltanen, joka on kirjoittanut useita historiaa, vanhoja karttoja, Helsinkiä ja matkailua käsitteleviä tietokirjoja.
Helsingin olympialaisten kisapaikat muodostavat merkittävän julkisten funkkisrakennusten kokonaisuuden Helsingissä, mutta varsinaisten kisapaikkojen lisäksi kaupungissa on useita muitakin olympialaisia varten rakennettuja kohteita julkisista käymälöistä laivaterminaaleihin, kertoo Iltanen.
Olympialaiset levittäytyivät ympäri Helsinkiä ja koko eteläistä Suomea, ja kartan avulla voi suunnistaa kisatunnelmaan etsimään niin kisavieraiden telttakylän paikkaa kuin vaikkapa kilpailujen yhteydessä järjestettyjen kulttuuritapahtumienkin pitopaikkoja. Suomen menestys olympialaisissa oli hienoa: kaikkiaan 22 mitalia ja mitalitaulukon kahdeksas sija.
Tuotetiedot
Helsingin olympialaiset 1952 – Tapahtumat ja kisapaikat kartalla
- taitettu kartta
- 70 x 100 cm
- ISBN 978-952-266-732-8
- •suositushinta 13 €