Ladataan hakutuloksia
Ostoskori

Uutuuskirja kokoaa Pohjois-Suomen retkeilyvinkkejä autolla liikkuville

Päivämäärä -

Pohjoisen luontokohteisiin tutustuminen tuo mukavaa vaihtelua lomamatkojen automatkailuun. Uutuuskirjaan Pohjoisen teillä on valittu retkeilykohteita, joihin on helppo poiketa autolla.

Kirjan kymmenet reittiohjeet ja elämysvinkit vievät kipuamaan tunturien huipuille, pitkospuille, koskien kuohuille ja monien muiden luontonähtävyyksien ääreen. Kohteiden joukossa on niin luontopolkuja ja muita lyhyitä retkeilyreittejä, yksittäisiä kohteita kuin kokonaisia kansallispuistojakin, joiden sisältä vinkataan sopivimpia kohteita lyhyelle retkelle.

Teoksen kirjoittaja Pepe Forsberg on kiertänyt Suomea matkailuautolla ja henkilöautolla tuhansia kilometrejä ja tutustunut satoihin retkeilykohteisiin.

Matkailuautolla liikkuminen on mukavan rentoa lomanviettoa. Toisinaan on kuitenkin vaikea löytää luontokohteita, joiden lähelle pääsisi isommallakin autolla tai löytyisi jopa palveluita karavaanareille, Pepe Forsberg kertoo. Päätin koota kirjaan nimenomaan tällaisia kohteita ja uskonkin, että kirjasta on iloa monelle kotimaassa matkailevalle.

Kirja etenee pääteiden mukaan ja omissa luvuissaan esitellään Viitostien, Nelostien sekä Revontulten tien varsien retkeilypaikat. Kirjan kohteet on valittu niin, että niihin on helppo saapua matkailuautollakin, ja monen alueen tuntumassa on palveluita karavaanareille. Kirjassa on kartat jokaisesta kohteesta, joten perille löytäminen on vaivatonta.

Pepe Forsberg on Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja, intohimoinen retkeilijä ja retkeilyn puolestapuhuja, jonka suosittuja kirjoja, esityksiä sekä somekanavia seuraa jo yli 200 000 suomalaista. Hänen aikaisimpiin teoksiinsa kuuluvat muun muassa Kansallispuistot tutuiksi -kirjasarja sekä Luontokohteet tutuiksi.

Kirja on helppo napata mukaan matkalle, sillä se on saatavilla kirjakauppojen lisäksi esimerkiksi Lehtipisteen myyntipisteistä kautta maan.

Tuotetiedot

  • Pepe Forsberg
  • Pohjoisen teillä – Autoilijan retkikohteet Pohjois-Suomessa
  • nidottu, 160 s.
  • 17 × 23 cm
  • ISBN 978-952-266-682-6
  • suositushinta 19 €