Ladataan hakutuloksia
Ostoskori

Päivitetty Yhteismetsän vero-opas tarjoaa jäsenneltyä tietoa ja käytännönläheisiä esimerkkejä

Päivämäärä -
Pöydällä muistivihko, kynä ja puhelin, jossa auki Yhteismetsän vero-opas e-kirja

Yhteismetsän vero-opas on kattava käsikirja yhteismetsän talousasioihin. Se sopii yhteismetsien luottamus- ja toimihenkilöille, kirjanpitäjille sekä yhteismetsän perustamista suunnitteleville.

Yhteismetsä on osakaskiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, jota käytetään ensisijaisesti kestävän metsätalouden harjoittamiseen. Yhteismetsien lukumäärä ja yhteenlaskettu pinta-ala ovat kasvaneet 2000-luvulla voimakkaasti: tänä päivänä niihin kuuluu 25 000 osakasta ja noin 800 000 hehtaaria maata.

”Yhteismetsien määrän lisääntymisestä on seurannut uusia verotustilanteita: metsäalueita liitetään olemassa oleviin yhteismetsiin, yhteismetsiä yhdistetään ja niitä lakkautetaan”, toteaa Pirjo Havia, toinen Yhteismetsän vero-oppaan kirjoittajista.

Yhteismetsät kiinnostavat yhä useampia myös sijoitusmielessä, jolloin esimerkiksi osakkaan verotuskysymykset ja yhteismetsän tuloksentekokyky voivat mietityttää.

Tapion kustantama Yhteismetsän vero-opas on uudistettu. Sen kolmannessa painoksessa on runsaasti ajankohtaista verotuskäytäntöä ja oikeustapauksia. Verotusta lähestytään käytännön toiminnan näkökulmasta. Oppaassa on lähes 50 esimerkkiä, jotka koskevat yleisimpiä vastaantulevia tilanteita.

Teos kertoo kattavasti verotustilanteista yhteismetsän koko elinkaaren ajalta, perustamisesta lopettamiseen. Se tarjoaa vinkkejä yhteismetsän kirjanpitoon sekä opastaa veroilmoituksen laadintaan.

Pirjo Havian mukaan veroilmoitus ja tilinpäätös tulee helposti tehtyä niin kuin aina on totuttu tekemään. Oivaltava lukija löytää kirjasta keinoja, joiden avulla on mahdollista tehdä kauemmaksi tulevaisuuteen tähtäävää verosuunnittelua.

Teos on hyödyllinen tiedonlähde yhteismetsien luottamus- ja toimihenkilöille, kirjanpitäjille, yhteismetsäpalvelujen tarjoajille ja yhteismetsän perustamista suunnitteleville. Sen lukemisesta hyötyvät monet metsäalan, verotuksen ja taloushallinnon ammattilaiset.

”Kirjaa kannattaa käyttää pikemminkin hakuteoksena kuin iltalukemisena: alussa on kattava sisällysluettelo ja lopussa perusteellinen asiasanahakemisto”, Havia vinkkaa.

Pirjo Havia on pitkän uran tehnyt metsäalan asiantuntija ja yrittäjä, joka on viimeisten kymmenen vuoden aikana keskittynyt erityisesti metsänomistusmuotoihin, omistusvaihdoksiin ja verotukseen. Toinen kirjoittaja Harri Pettersson on yhteismetsiin, maa- ja metsätalouden verotukseen sekä yritysverotukseen perehtynyt ekonomi.

Yhteismetsän vero-oppaan kansikuva, 3. uudistettu painos, kirjoittaneet Pirjo Havia ja Harri Pettersson, kustantaja Tapio

Yhteismetsän vero-opas

Asiat muuttuvat, joten on hyvä olla perillä siitä, mikä lainsäädäntö ohjaa yhteismetsien verotusta ja miten. Käytännönläheinen käsikirja sisältää lähes 50 esimerkkiä, jotka koskevat yleisimpiä vastaantulevia tilanteita. Ne auttavat hahmottamaan teoreettisia asioita käytännön kautta.

Yhteismetsän vero-opas on saatavilla painettuna ja e-kirjana.

Osta Metsäkaupasta ›